Kirsi-Maria haastoi kertomaan ja näyttämään kirjoitusympäristöni.

Haaste: Ota kuva lähimmästä ikkunasta avautuvasta maisemasta, tai jos olet ulkona, kuvaa bloggausympäristösi. Liitä kuva blogiisi ja kerro, missä yleensä bloggaat (kotona, töissä, kirjastossa, kahvilassa) ja onko kuvassa kyseessä normaali bloggausympäristösi. Haasta mukaan haluamasi määrä muita bloggaajia ilmoittamalla haasteesta heidän kommenttilaatikkoihinsa.

  987086.jpg

Bloggaan yleensä kotona, makuuhuoneessa. Koska ikkunastani aukeaa viehko näkyma suoraan kadulle, on näkymä yleensä tällainen.

986993.jpg

Ennen oli toisin, siis ennen kuin vaihdoimme muksun kanssa huoneita, silloin saatoin unohtua katsomaan televisiota, akvaariota tai kauniinpaa näkymää rehevälle pihamaalle. Onneksi minulla on sentään jotain suloistakin lähellä.

986990.jpg

Rakas kirjahyllyni on viimeinkin koossa, ollut jo jonkin aikaa, ja suurin osa kirjoistani mahtuu nyt hyllyyn. Tuo kamala pino lehtiä odottaa edelleen lehtikoteloa ja pilaa maiseman muistuttaessaan tekemättömästä työstä...

Haastan mukaan SinisenRouvan, sillä minua kiinnostaa, missä hän bloggaa.