Aika aikansa kutakin ja niin myös Vuodatusta. Päätin aloittaa alusta ja painottaa kokkailua enemmän kuin käsitöitä, elämä vain nyt on pakottanut vatsan ilot väkerrysten edelle.



Minut, tai oikeamminkin meidät, löytää nykyään Bloggerista
Tervetuloa kurkkaamaan tuotoksiamme sinne :)

Me siis muutimme. Teimme ja teemme remonttia, niin kuin tehdään silloin, kun asuntoa on viimeksi kunnostettu seitsemänkymmentäluvulla.

Löysin sen palkallisen työharjoittelupaikan ja nyt koetan sovittaa aikatauluuni niitä muita töitä.

Käsityöt ovat jääneet, mutta onneksi työväen opiston kurssi alkoi. Ensimmäisen kerran, sen pisimmän, makaisin kuumeessa kotona, mutta kyllä se tästä..



Olemme sopeutumassa tänne uuteen kotiin.

Kerron uudenlaisesta elämästä varovasti tutuille, naurulle ei ole tulla loppua, kunnes he tajuavat minun olevan tosissani.Vuorotöissä on puolensa, on puolensa valvoa yöt ja nukkua päivät, mutta kyllä minä totun tähn yhdeksästä viiteen eloonkin, jonkin ajan kuluttua.

Seuraavassa postauksessa pääsen toivottavasti esittelemään jonkin uuden tavan ilmaista itseäni käsillä, siihen saakka taas moi.

Tarjouksesta bongasin joskus ihanan valkoista Novitan mohairia. Lanka oli kauniin väristä, mutta inhottavaa käsitellä.



Yhdistin täällä haavaa suirot lettimäisesti toisiinsa, eli pujottelin aina kaksi saman puoleista lenkkiä toisenpuolen kahden lenkin lävitse.

Mittoja en saanut otettua työstä; pukinkonttiin päätynyt työ valmistui nippanappa ennen h-hetkeä. Lankaa kului aavistuksen verran yli kerällinen, osa tosin meni haaskuun; olin laskenut suirojen lenkit väärin, tai siis toisen.



Yllä olevat kuvat ovat lempeän värisiä, mutta eivät tee oikeutta langan hehkuvalle valkoisuudelle, alla oleva taas toistaa paremmin, vaikkei täydellisesti, sävyä, mutta on muutoin kalsea. Pimeässä, hehkulampunvalossa, on vaikeaa saada kuvia, joissa olisi aavistus tunnelmaa ja totuutta.



Kaikenlainen askartelu on jäänyt remontin myötä vähiin ja pelkään pian unohtavani kaikki ne messevät ideat, joita syksyn mittaan mieleeni olen keräillyt toteutusta varten.

En tiedä vaikuttaako tämä keli muihin, mutta kaipaisin samanlaisia kelejä, kuin viime helmikuussa oli Jyväskylässä, enkä tämmöisiä nihkeitä, kosteanlämpimiäpäiviä.

 

Jouluisen fasaanikuvan vain ei pitäisi olla alla olevan kaltainen. Olen alkanut pelätä, ettei hiihtoloma tarjoa meillä tänä talvena vastaavia kelejä, kuin viime vuonna.



Tuplaan kuukausittaisen avustuksen luonnonsuojelujärjestölle, lupaan muuttua vastuullisemmaksi ja ekologisemmaksi ihmiseksi, kaivan langat jo ennen remontin loppua esiin ja toivon parasta.

Uudenvuoden läheisyys saa miettimään niitä hyviä lupauksia, aion inspiroitua http://www.ilmastoonhot.fi/
 sivuston vinkeistä. Ensimmäiseksenä hyvänä tapana alan huolehtia, ettei tietokone jää stadnby-tilaan, muiden laitteiden kanssa olemme tätä jo kauan tehneet, mutta tietokone on jäänyt jostain syystä huomiotta. En voi puolustella asiaa mitenkää, kone on jopa näppärän katkaisimella varustetun jatkojohdon päässä, eli sen kokonaan sammuttaminen ei ole liian vaivalloistakaan (hyi minua).



Ennen kuin säntäämme kauppaan ostamaan raketteja tai jotain ihanaa alennusmyynneistä, niin jospa katsoisimme peiliin ja miettisimme, paljonko meidän olisi varaa itse tehdä asioille ja sitten, alkaa tekemään niin.



WWF
Greenpeace
Suomen luonnonsuojeluliitto

Joulupolun kuvien myötä toivotan hyvää joulua ja onnellista uuttavuotta.


Kerro se kynttilöin



Ensi vuonna, netin auettua uuteen kotiin ja sen haaveilemani uuden tietokoneen saavuttua palajan toivottavasti uusin ideoin ja kuvin.


punainen kynttilä säilykepurkissa

Kokeilin Novitan-sivuilta tuttua reikäkaulahuivia ensin paksuun hahtuvalankaan ja sitten Huopaseen.



Vihreä hahtuvalanka miellytti minua enemmän, kuin Huopanen ja siksi kokeilinkin nyt mallia joulunpunaiseen paksuun virolaiseen hahtuvaan.



Malli on älyttömän helppo ja sävy juuri sellainen, kuin eräs joululahjottava sen toivoi olevan. Tähän asti mikään, ei edes muutto ja remontti, ole vastustanut tätä lahjusta, mutta sitten kaikki muuttui. Pesukone, ei edes niin kovin vanha suomalainen pyykkäri, alkoi oirehtia ja ilmeisestikin lopetti pyykkäämisen iäksi. Nyt mietin taloyhtiön pyykkikoneen käyttöä, mutta kun minulla ei ole mitään käsitystä sen ja huovutuksen välisestä yhtälöstä. Tuon vanhan kanssa osasimme jo konehuovutella mukavasti, siinä ei ollut mitään hankaluutta ja nyt tämä.

Joulu uhkaavasti lähenee. Haaveilen rauhallisista aamuista kera kahvin ja jonkin näperryksen.

Etsin harjoittalupaikkaa, palkallista. Ensi vuonna minulla siis lienee kolme työtä ja koulu, saatan joutua lykkäämään joitain suunnitelmia vapaa-ajan puutteen takia.


Pannunalunen muokkaantuu moneksi

Varasin pöydän itsepalvelukirpputorilta, mutta ei kauppa käynyt, oikean kokoisille tytöille ei kai täällä päin ostetan mitään käytettynä. Nyt pakkaan tavaroita uudelleen jonnekin hyväntekeväisyyteen.

Pakkaan laukun iltapäiväksi; teloja, pensseleitä, valoja, kahvinkeitin, remontti kamaa, sillä me lähdemme täältä.



Me annamme mahdollisuuden sille suurelle tunteelle ja kaikille niille arkipäivän koettelemuksille.Sillä nyt rakkaus ei ole kavala portto, vaan kallein ja himotuin kurtisaani ja me olemme valmiit maksamaan onnestamme kovankin hinnan, aivan niin kuin muutkin hullut, jotka uskovat rakkauteen.



Kaiken teemme nyt nurin kurin, soitamme sinne ja tänne, toimimme päin vastaisessa järjestyksessä kuin ihmiset erotessaan.



Olen hukassa. Koko sen ajan, kun olen ollut täysi-ikäinen olen ollut yksin vastuussa, yksin huoltanut ja nyt se on loppu. Mikä on minun roolini nyt?

Vain muutos on pysyvää ja minä rakastan ongelmia ja kriisejä,  haalin niitä elämäni täytteeksi, ahdistun tyvenessä onnessa.

Rakastan myös tätä kylää, jossa kukaan ei katso kahta kertaa, vaikka olisitkin hivenen enemmän erilainen. Rakastan taloja, joista rappaus varisee ja jotka on maalattu kirjaviksi lukuisten pienten taiteilijoiden toimesta. Rakastan öisiä, rauhoittavia ääniä; sireenejä jotka pimeässä kutsuvat kaihoisasti toisiaan, humalaista, vieraskielistä mökää ja rikkoutuvan lasin ääntä.



Harmaalta taivaalta tipahteli ohutta tihkua, jonka pisarat tekivät reikiä kaupungin kaduilla pyörteilevään jokiusvaan. Kaikenkarvaisia rottia kulki öisillä asioillaan. Yön kostean viitan suojissa salamurhaajat salamurhasivat, varkaat varastivat, huorat huorasivat ja niin edelleen.

Ja Yövartioston humalainen kapteeni Vimes kompuroi hiljalleen katua alaspäin, taittui katuojaan Vartiotuvan ulkopuolella ja jäi siihen vähäksi aikaa makaamaan outojen, valosta tehtyjen kirjaimien sihahdellessa kosteuttaan ja vaihtaessa väriä…

Kaupunki oli, oli, mikäsenytoli. Se sellainen. Nainen. Sitä se oli. Nainen. Hurjana huutava, ikiaikainen, vuosisatoja vanha nainen. Jallitti viatonta miesparkaa ja antoi tämän, mitensenytsanottiin, niin, rakastua, ennen kuin se otti ja potkaisi lujaa päin, päin, sitä mikäsenytoli. Sitä mikä oli näytillä. Naamaa. Nenää. Näköä. Niin se oli, nainen potkaisi päin näköä. Se oli yksi niitä sellaisia… äh, tyttökoiria. Pentu. Kana. Narttu, sehän se oli. Ja sitten sitä vihasi naista ja juuri kun kuvitteli, että oli saanut sen vihdoinkin pois…sieltä missä se ikinä olikaan, se tuli ja avasi valtavan, mätänä sykkivän sydämensä ja yllätti kertarysäyksellä. Joo. Niin se oli. Sen kanssa ei koskaan tiennyt, missä mentiin. Maattiin. Ainoa mistä saattoi olla varma oli, ettei sitä voinut päästää menemäänkään. Koska se oli oma nainen, ainoa mitä miehellä oli, jopa katuojan pohjalla…

**

”Tämä kaupunki. Shiissh kaupunki. Kaupunki, kesshu. Se on kuule nainen, kesshu. Shitä she on. Nainen, kesshu. Ikivanha, punavärillä maalattu kaunokainen, kesshu. Muttajoshsiihenrakashtuu, niin shitten she, she ottaa ja potkaisheepäinnäköä-”

”Nainen, sir?” Colonna sanoi.

Hänen hikoilevat kasvonsa vääntyivät ajattelun voimasta.

”Se on kahdeksan mailia leveä, sir. Ja siinä on joki keskellä. Ja paljon taloja sun muita, sir”, hän järkeili.

”Öh. Äh.” Vimes heristi hänelle epävarmana liikkuvaa sormea.

”En minä koshkaan väittänyt, että she olisi mikään pikkuinen nainen. Reilu peli.” Hän heilutti pulloa.

Terry Pratchett - Vartijat hoi!



”Ken on kerran juonut Niilin vettä, hän kaipaa Niilin luokse takaisin. Hänen janoaan ei tyydytä mikään muu mainen vesi. Ken on kerran Thebassa syntynyt, hän kaipaa Thebaan takaisin, sillä ei ole maan päällä toista kaupunkia, Theban kaltaista. Ken on kujan varrella syntynyt, hän kaipaa kujalle takaisin, seetripuupalatsista hän kaipaa takaisin savimajaan, myrhan ja hyvien voiteiden tuoksusta hän kaipaa lantatulen ja öljyssä paistettujen kalojen käryyn.”

Waltari - Sinuhe



Me siis lähdemme. Me tulemme kaipaamaan tänne. Kaipaamme vaikka kylämme on muutosten kourissa ja uudenlaisia asukkaita on virrannut yhä kiihtyvää vauhtia tänne viime vuosina. Jos ja kun me joskus palaamme, niin tunnistammeko kylää enää, vai muuttuuko sen olemus, sisin, sielu, liikaa uusien asukkien myötä liikaa?

Kirjattakoon taas kerran ylös muistiin havainto: Älä koskaan kuvaa suttuista taustaa vasten, se pilaa koko kuvan.


Tämä väännös on kätteni töitä. En pidä kynttilä osion kiekuroista, vaikka ne tekevätkin kynttilänjalasta turvallisemman tukemalla kynttilää hyvin. Pidin langan vääntelystä, en vain tiennyt mitä vääntäisin. Voisin hyvin kuvitella jatkavanikin vääntelyä joskus, kunhan keksin mitä hienoa ja helppoa vääntelisin.

Messuilua jatkoin tällä kertaa ilman muksua, jota käsityömessut eivät jaksaneet innostaa. Pakko tunnustaa, että minäkin alan potea messuväsymystä kaikkien läpi kahlattujen messujen jälkeen. liika on liikaa, messuissakin.



Ihastuttavia huovutustöitä oli Fiskarssin osastolla esillä. Tekijänä Seijamaarit Turunen Järvenpäästä







Ohimennen ihastelin Addi-Expres Professional neulekojetta ja havaitsin etten kuulu kohde ryhmään; minulla ei varmaan ihan heti olisi käyttöä noin nopealle koneelle; mihin laittaisin kaikki tuotokseni?



Kiersimme myös Elma- ja Metsämessuosastot. Elmassa oli suloisia Alpakoita. Jos joskus päädyn sinne punaiseen tupaan ja hankin eläimiä, niin tämmöinen veijari voisi olla suloinen.

Luin sunnuntain lehden vasta nyt. Luen Hesarin usein nurinkurisesti; lopusta alkuun ja siksi jo lukemisen alkupalstametreillä törmäsin Stefan Wallinin kirjoitukseen Jokelasta ja syrjäytymisestä. Wallin laittoi minut miettimään yhteisöllisyyttä, yhteiskuntaa ja omaa elämää.

 

Syrjäytyminen yhteiskunnasta ja yhteisistä arvoista – eikä vähiten ihmisarvosta – on kaiketi yksi vastaus. Tämä haastaa meidät laajentamaan ja syventämään syrjäytymisestä käytävää keskustelua. Haasteen vastaanottaminen on meidän kaikkien velvollisuus.

Yksilön syrjäytymisen vastakohta on välittävä yhteisö. Hallitusohjelman lainaaminen tässä yhteydessä saattaa tuntua byrokraattiselta ja kylmältä. Sen alussa on joka tapauksessa kaksi lausetta, jotka erityisesti nyt nousevat esiin: " Tarvitsemme uutta yhteisöllisyyttä." "Ketään ei jätetä yksin."

Stefan Wallin nuorisoasioista vastaava ministeri Helsingin sanomien sunnuntaidebatti 18.11.2007

Olen Wallin kanssa samaa mieltä siitä, että yhteisöllisyyden luominen ja ylläpito, on meidän kaikkien asia, oikeastaan sen on tultava meistä ollakseen aito. Yhteisöllisyys on asia, jota ylemmät eivät voi säätää ja määrätä, toki he voivat päätöksillään ja rahoituksillaan antaa sille tukea ja mahdollistaa sitä.

 

Me tarvitsemme yhteisöllisyyttä, me tarvitsemme ihmisiä ja ryhmiä joihin peilaamme itseämme, joiden kautta saamme vahvistusta omille ajatuksillemme, joiden seurassa koemme olevamme hyväksyttyjä ja arvostettuja itsenämme.

 

Nykyään on mahdollista muodostaa alakulttuureita netissä ilman, että tarvitsee kohdata muita.

Kotona ja kaveriporukassa arki voi olla tylsää ja ikävystyttävääkin, mutta siinä oppii ja hioutuu, koska muilta saa palautetta. Nettiyhteisöissä etäännytään arjesta ja yhteisöt jäävät kovin kapeiksi.

Ritva Liisa Snellman, Helsingin sanomat, Ylimielisyyden uhrit 18.11.2007

Olen osallisena netin alakulttuuriin, neulebloggaan, luen muiden blogeja, kirjoitan päiväkirjaa nettiin ja luen muiden päiväkirjoja. Aiemmin seurasin aktiivisesti Sappho-sähköpostilistaa. Kommentoin, kirjoitan ja olen osa alakulttuuria.

Ystäväni keskustelee vauvapalstalla, ensin odotuksesta ja nyt lapsenhoidosta, uskon palstan osaltaan kiinnittäneen hänet hyvin arkeen, antaneen useita keinoja ratkaista arkisia asioita.

Kaikissa alakulttuureissa on puolensa, hyvät ja huonot, mutta niitä ei silti tule teilata suin päin. Netin kasvottomuus saattaa rohkaista puhumaan aroista ja vaikeista asioista, auttaa löytämään kohtalotovereita, joiden kanssa jakaa asioita. Netissä syntyy ystävyyssuhteita ja parisuhteita jotka toimivat ruudun toisellakin puolella.

Netin anonyymiys mahdollistaa myös ikäviin ihmisiin tutustumisen, netistä voi löytää myös häirikön elämäänsä. Netissä on hankalampaa tietää, minkälaisen ihmisen kanssa puhuu, kuin oikeassa maailmassa. Ammoin seurasin keskustelupalstaa ja siellä minulla oli muutama suosikkikirjoittaja, ei aina sisällön vaan kirjoitusasun ja ajatusten heräämisen takia. Yksi mielikirjoittajistani tuomittiin entisten poikaystäviensä tapoista, en ollut vaistonnut mitään niin radikaalia hänessä, sen sijaan tuttu mies, joka kävi kyseisen henkilön kanssa treffeillä aisti jotain, jonka vuoksi toisi treffejä ei koskaan tullut. On mahdollista, että olisin aistinut jotain jossain vaiheessa, jos olisin keskustellut henkilön kanssa enemmän, seurannut aktiivisemmin hänen kirjoituksiaan, mutta en voi olla varma. Oikeassa maailmassa olisin saattanut saada mahdollisen aavistukseni nopeammin.

Ehkei nettiä pitäisi nähdä muuna kuin viestintävälineenä, se helpottaa viestimistä, piittaamatta viestin sisällöstä. Se saattaa tuoda käyttäjällensä uusia tuttavuuksia, auttaa tätä tai sitten ei. Ei nettiä tai alakulttuureita voi noin vain laittaa yhteen lokeroon, se on siihen liian monitahoinen. Voimme koettaa hyödyntää nettiä aina vain paremmin, myös verkostojen luomisessa, luoda yhdenlaista yhteisöllisyyttä sen avulla unohtamatta kumminkaan netin ulkopuolista elämää ja sen yhteisöllisyyttä.


Kuvat vapaalankailuyritelmästä

J halusi kokeilla vispilän tekoa. Materiaalina oli ruostumaton hitsauslanka, äärimmäisen jäykkä lanka oli hankalaa käsitellä, mutta tulos on kestävä.



Vispilää ei ole vielä koekäytetty, mutta sen notkeajämäkkyys antoi näppärän kuvan siitä. Tämän vispilän olettaisi olevan omiaan esimerkiksi munakkastaikinan tekoon.

Olen minä lankahommeleitakin yrittänyt tässä tehdä, mutta se pitkäkarvainen Novitan Mohair ei vain ole juttuni ja huomaan vähän väliä istuvani haarukka kädessäni tekemättä mitään. Haluaisikohan joku lunastaa itselleen ylimääräiset kaksi kerää valkeaa painajaista?

Olisi ehkä ollut järkevämpää esitellä tämä ensimmäisenä.



Tämä on J:n ensimmäinen työ. Työn tarkoituksena oli tutustua rautalankaan materiaalina ja opetella spiraaleiden tekoa.

On tämä kaunis, en sitä voi kiistää, mutta silti se hirvi oli enemmän mieleeni, ehken ole tarpeeksi hempeä tämmöiseen?

Läksimme kurssille vääntelemään asioita rautalangasta. Meitä oli kolme toverusta samalla aikuisopiston kurssilla; J, Rinsessarokki ja minä. Vääntelimme koko pitkän päivän kaiken moisia hienouksia ja nyt tipoittain ne esittelen.

Ensimmäinen työ olkoon J:n hirvinaulakko.



Ja kyseessähän on pimuhirvi, koska sillä ei ole partaa tahikka sarvia. Minä pidän tästä, hirvet ovat suloisia joskin pelottavia otuksia.

Kaari Utrio sai minut kiinnostumaan naisen historiasta jo ala-aste ikäisenä Eevan tyttäret kirjallaan. Nyt lankesin ostamaan kirjan valtaa käyttäneiden miesten rakastajattarista.



Madame de Pompadour on minulle vielä hieman vieraampi, mutta Camilla Parker Bowlesin elämää olen päässyt itsekin seuraamaan.

En tiedä jaksanko urakoida Kuninkaiden rakastajattaria kerralla läpi, mutta uskon lukaisevani kirjaa aina silloin tällöin, säännöllisen epäsäännöllisesti vuosien varrella, aivan kuten on laita Eevan tyttärienkin.

Rakennusliitolla on hyvät eväät kampanja, jolla koetetaan lisätä raksalaisten ruokavalioon niitä terveellisiksi sanottuja asioita.

Kannatusmielessä läksimme mekin kokeilemaan erilaisia eväitä.



Evääksi päätyi punakaali & salaattipeti 6 bratwurstilla ja punajuurella.
Haukitäytteinen täysijyvä sämpylä tomaatin palaloilla.
Sitruunapippurilla ja sitruunalla maustettu  raejuusto tötsä.
Ruisleipää Polar 15 juustolla.

Aamu- ja päiväkahvin kera sai nauttia banaanista, lanttuviipaleesta ja suklaasta.

Mustikkakeitto kuului seuraavan päivän eväisiin ja eksyi vahingossa kuvaan.

Eväiden nauttija vakuutti täyttyneensä ruoista.

Minulla on heikkous, piparkakkumuotit. Rakastan niitä. Kerään niitä. Mitkään joka marketin eämääräisen pulskeanmalliset muotit eivtä sykähdytä minua, vaan toisenlaiset.



Nyt törmäsin ihanaan sivustoon, jonka osoitteen laittaisin joulupukinlistaani, mikäli joulu-ukko vain osaisi tilailla tavaraa ulkomailta. Tässä muutama makupala klarafardigan sivuilta:





 


'

Olisikohan tuommoisia hankala tehdä itse? Kai nuo jotenkin muotin ympärille taivutellaan ja liitos juotetaan yhteen, luulisin.

Koska varsinaisena isänpäivänä olemme kursseilla, niin kokeilimme isänpäivätyyppisen ruoantekoa jo aiemmin.



Omin pikkukätösin kokkasimme lohkoperunat, valmiiksi marinoidun (liian suolaisen) paahtopaistin ja kermakastikkeen (pulverista). Punakaalia, porkkanaraastetta ja ananasta kera melonipallojen. Saksakaupan tzatzikia, patongin pätkä ja täytetty herkkusieni.

Hyvää oli ja maha tuli täyteen, ensikerralla vain maustamaton paahtopaisti ja oma marinadi niin johan paranee.

Jämä Nalle colorista (?) tikutin kohtuu kokoisilla kämppiksen puikoilla muksulle lyhyen ja leveän huivin syksyn viimoja vastaan.



Ohut lanka asettui silmukoina puikoille aika kapean oloiseksi ja todellinen huivin leveys oli yllätys, mutta koko loppukerä saatiin näin tuhotuksi ja se oli pääasia.



Vielä kun saisi muksun vaihtamaan ihQ vaaleanpunaisen pashminansa äitinsä kätten tuotoksiin, niin olisi mahtavaa :)

Kävimme ystävättären ja Lintumiehen kera Vallilassa kirpputorilla. Paikka oli minulle entuudestaan tuttu, olimmehan siellä muksun kanssa keväällä käyneet.



Olimme liikkeellä verraittain myöhään, puolilta päivin. Ehkä aamuvarhaisella olisi tämä kirpputori parhaimmillaan nyt riesana oli väen paljous. Jengipetturina säntäsin ulos ihailemaan maisemia.



Tavaroiden hinta tuntui verrattain korkealta, mitä vertaa viime aikaisiin vierailuihini itsepalvelukirpputoreilla ja kierrätyskeskuksessa.



Kierrätys on ajatuksena mitä loistavin, mutta ylihinnoiteltua roskaa näkee nykyään liikaa. Ja roskalla tarkoitan pahasti rikki olevia tavaroita.



Epäonnisen ja hermoja raastavan kirpputorikeikan jälkeen koitti hermoja riepova iltapäivä ja ilta, joskus vain kaikki tuntuu hiertävän, vaikkei mikään olekaan vikana.



Kirjoitin silloin ammoin muistiin Elämän viisauden kirjasta seuraavaa:

Rakkaus on puun kaltainen,

se kasvaa itsestään,

tunkee juurensa syvälle koko olemukseemme

ja viheriöi edelleen sydämemme raunioillakin.

Käsittämätöntä on,

että tämä tunne on sitä elivoimaisempi,

mitä sokeampi se on.

Kaikkein voimakkain se on silloin,

kun sillä ei ole mitään olemassaolon syytä.

 

~ Victor Hugo ~



Nyt sille on syytä. Näen ja näemme valoa. Päiväpaistaa risukasaan. Ja me otamme kaiken irti, sillä huomisesta ei tiedä.Ehkä piankin uskallan kertoa iloisia uutisia elämästämme, kunhan ensin fiilistelemme hissuksiin, ihmettelemme elämän eteemme heittämää mahdollisuutta.

Erikoislankoja, kimallusta, glitteriä, silmiä kirveleviä värejä, suurta, pöyheää ja yltiönaisellinen, sellainen olisi Drag Queenin neule.

Pari vuotta sitten seurasin kisaa DTM:ssä ja häkellyttävä Cristal Snow voitti kilpailun erilaisella  esityksellään.

Mikä sitten houkuttaa minut taas kisoihin (siis ellei se suolainen sisäänpääsyhinta ole sittenkin liikaa minulle)? Rakastan kaikkea silmäkarkkia, iloisia ihmisiä iloisissa vaatteissa, karnevaalitunnelmaa ja riehakasta iloa. Tiedättehän sellaisen olon kuin olisi juonut liikaa kuplajuomaa ja huumaantunut kaiken ihanuudesta, sellaista tavoittelen karnevaaleistani.
Haen minä muutakin. Haen kiellettyä hedelmää, hitusen turmeltuneisuutta, salailua ja levotonta kikatusta, pelkoa siitä, näkikö kukaan.



"

Uuden yhdistyksen (sen nimeksi kaavaillaan Seksuaalista tasavertaisuutta) ensimmäinen päämäärä on homoseksuaalisuuden poistaminen Suomen rikoslaista.

Hän on tyrmistynyt.

Hän haluaa olla rikollinen. Muuten hän ei ole mitään.

--

Homoseksuaalisuus on poistettu Suomen rikoslaista.

--

Haikeus:

Kalevankadun öitä ei enää ole.

Ei ole enää Kalevankadun pihanpuoleista seinää vasten painuvaa yhteistä rintamaa, ei kadulle uskaltautuvaa tiedustelijaa, joka vihelsi reitin normaalimaailmaan kuljettavaksi.

Ei ole salaisia viestejä, ei pikkusormeen pujotettua, kultaista kantasormusta, ei vasempaan korvaan ripustettua, seitinohutta kultarengasta, ei valkoista, hyvin trimmattua villakoiraa hihnan päässä.

Tyttöjen ei tarvitse puhua leppäkertuista eikä odottaa ymmärryksen syttyvän toisen silmiin.

Pojat eivät enää päivystä toisiaan Yrjönkadun uimahallissa, mitä myös Yrjönkadun huora-akvaarioksi on nimitetty.

Suudelmiin, hyväilyihin ja rakasteluun ei liity kiinnijoutumisen vaaraa, ei mahdollisuutta päästä osalliseksi Jean Genet´n sakraaliin usvamaailmaan, missä nimi Fresnes on muuttunut nimeksi Kakola tai Kerava.

Pirkko Saisio Punainen erokirja

"

Haen seikkailua, heikkoa lihaa. Turmeltuneita mieliä, himoa ja salailevia katseita.
Löydän tavallisia ihmisiä. Homomiehiä farkuissa, lesboja puolihameessa. Kuulen lukemattomia asiallisia keskusteluja. Mikään ei välttämättä kerro, ovatko ihmiset Niitä vai ovatko he niitä toisia, niitä tylsiä ja vähemmän mediaseksikkäitä. Vaikka seksuaalisuus kertookin meistä niin vähän, niin siitä huolimatta aina voi fiilistella Tomboyn tahdissa ja valmistautua iltaan.

Ovet Astoriaan avautuvat klo 20.00 ja itse kilpailu käynnistyy klo 21.00.