Olen apealla mielellä.

Katri Valan runo Kukkiva maa puhuttelee.




Kukkiva maa

Maa kuohuu syreenien sinipunaisia terttuja,

pihlajain valkeaa kukkahärmää,

tervakkojen punaisia tähtisikermiä.

Sinisiä, keltaisia, valkeita kukkia

lainehtivat niityt mielettöminä merinä.

Ja tuoksua!

Ihanampaa kuin pyhä suitsutus!

Kuumaa ja värisevää ja hulluksijuovuttavaa,

pakanallista maan ihon tuoksua!

Elää, elää, elää!

Elää raivokkaasti elämän korkea hetki,

terälehdet äärimmilleen auenneina,

elää ihanasti kukkien,

tuoksustansa, auringosta hourien

- huumaavasti, täyteläästi elää!

Mitä siitä, että kuolema tulee!

Mitä siitä, että monivärinen ihanuus

varisee kuihtuneena maahan.

Onhan kukitttu kerta!


Katri Valan runo Kukkiva maa kokoelmasta Kaukainen puutarha (1924)



Ja Kaarlo Sarkian Älä elämää pelkää soi taas tietokoneella.



Taidan julistaa tämän blogin kesäloman alkaneen ja liihotella nauttimaan kasvaneesta vapaa-ajasta.

Päivittelen edelleen silloin tällöin, mutta vasta syksyllä palaan tiiviiseen päivitys tahtiin.

Joten ihanaa kesää teille kaikille.


02tomas_kubinek_nfafFh.jpg