mutta renkaasta tuli liian massiivinen siihen ja siksi keksinkin, että teen siitä käsiraudat.
Sain sen mukavan metallimiehen suostuteltua tekemään vielä toisen renkaan ja hitsaamaan renkaat ketjulla yhteen. Siinä puoli salaa puuhaillessamme emme huomanneet tehdä mitään renkaiden paksuus erolle, joten kahleista tuli persoonalliset.
Kaikkien näiden alkupuuhailujen jälkeen aloin värkkäämään kahleilleni söpöä virkattua päällistä, tyttövärissä tietenkin, koska noiden piti päätyä eräälle neitokaiselle humoristiseksi lahjaksi (kyllä, minulla on mielenkiintoinen huumorintaju ja ystäväpiiri).
Tuo söpöinen päällinen tuhosi kahleiden jujun, niistä ei tullut ihan niin herkulliset kuin olin visioinut. Ja vaikutti mielipiteeseeni myös havaitsemani seikka; rannekkeiden mittausmallina oli metallimiehen vahvat ranteet, eivätkä suinkaan hentoisemmat tytön ranteet, joihin nuo alunperin piti suunnitella. Tai en minä tiedä, voihan olla, että metallimies ajatteli minun viimeinkin lähtevän miehelään ja pyytävän sieltä miehen itselleni ja avusti minua vain sen mahdollisen miehen pitämisessä; tämmöinen hely kun sitoo kantajansa varmemmin kuin se kultainen rinkula sormessa ;)
Joka tapauksessa on minulla nyt äärimmäisen hienot käsikahleet, joista raportoin, aivan kuin olisin itse muutakin tehnyt, kuin teettänyt kaiken kiltillä miehellä. Niin ja nyt mietiskelen vähemmän humoristista lahjaa sille ystävättärelleni.
*
Ullan ohjeita selattuani innostuin ja annoin itseni yllyttää seuraavaan.
Lankana Novitan Tennessee ja helmet ovat puisia. Varsi kätkee sisälleen neljä roudarinteipillä yhteen teipattua toimimatonta tussia. Silmukat ovat kiinteitä, muutamaa 'koristepylvästä' lukuunottamatta.
Toimivuudesta en vielä tiedä.
EDIT. sattuu kuulemma viiltävästi, ei kannata siis räimiä miten sattuu.
ps. Tennessee on kökköä lankaa virkata, se jotenkin purkautuu kierteiltään rumaksi ja hankalaksi virkata.
